Vaikka valkoiset muovituolit eivät olekaan esteettisiä, olen pitänyt niitä parvekkeellani kissojani varten, jotka pitävät niitä nukkumapaikkoinaan. Tuolit saa pinottua päällekäin... onneksi! Ehkä jonain kauniina päivänä hankin vielä taittotuolit vieraita varten, jotka ovat vähemmän tilaa vieviä ja kauniimpia.

Kuvassa näkyy kulmauksessa olevat kasvit. Parveketomaatti on taaimpana. Sen ei olisi pitänyt kasvaa ihan noin suureksi, mutta minkäs teet :D Lattialla on ruskea muovinen ruukku, johon olen laittanut kasvamaan palavarakkauden, tarha-alpeja, liljaa, päivänkakaroita ja kehäkukkaa. Niiden vieressä oikealla on kaksi pataa akileijoja (alempi kuva).


Pöydällä kasvaa myös basilika. Kaikki nämä rehut näyttivät vielä alkukesästä todella pieniltä. Mutta kun kesä sattui olemaan hyvin lämmin, ja muistin käydä kastelemassa kasvit päivittäin, kasvoivat ne hirmuisiksi pusikoiksi, joista osaa olen joutunut jo karsimaan. Olen vienyt kaverini pihalle yhden parveketomaatin, joka kasvoi 60-senttiseksi!

Bambutuolin vieressä kasvaa tomaattia ja yksi basilika. Kasveja vartioi basilikan takana seisova pöllö.
sivu (1) (2) (3)